Etusivu > Galleria > Tekstit > Proosa > Lintuorava

Lintuorava

Ellin ja Marin itse kehittämä ja sataan kertaan kerrottu ja hiottu satu.

Lintuorava

Olipa kerran ihan pieni ruskea oravanpoikanen. Hän oli syntynyt vasta muutama päivää aikaisemmin. Yhtenä aamuna orava päätti katsoa ulos pesäpuussa olevasta kolosta ja kurkistaa vähän maailmaa. Ja mitä hauskaa hän näkikään? Oksalla suoraan hänen edessään seisoi jono pieniä, kirjavia linnunpoikia. Nekin olivat vasta muutaman päivän ikäisiä. Pikkuorava hypähti ulos pesästään ja jäi pikkulintujen perään seisomaan jonon jatkeeksi.

Pikkuorava ei kuitenkaan tiennyt, miksi linnunpojat seisoivat jonossa. Heillä oli nimittäin meneillään ensimmäinen lentoharjoitus. Iso lintuäiti seisoi jonon edessä ja auttoi alas oksalta poikasistaan jokaisen kerrallaan. Lintuäiti näet tiesi, että paras tapa oppia lentämään oli pakottautua omille siivilleen. Kun linnunpojan työnsi puusta alas, oppi tämä ihan itsestään, kuinka siivet toimivat.

Pikkulinnut siis kukin vuorollaan työnnettiin alas oksalta ja jono lyheni. Lopulta Lintuemon edessä seisoi enää pikkuorava. Lintuäiti oli puuhastaan niin tohkeissaan, ettei hän lainkaan huomannut, että edessä ei enää seissytkään oma poikanen vaan pieni orava, joka ei todellakaan osannut lentää. Lintuäiti työnsi ajattelematta pikkuoravan suoraan alas puusta. Tässä olisi tietysti voinut käydä ihan hullusti, mutta onneksi juuri silloin pikkuoravan äiti oli kolossaan huomannut, että hänen pesueestaan puuttui yksi. Äitiorava kurkkasi ulos kolosta parahiksi nähdäkseen, kuinka Lintuäiti työnsi alas puusta hänen pienokaisensa. Oravaäiti huusi heti: Voi ei! Ei minun pienokaiseni osaa lentää! Auta häntä!

Lintuemo tajusi siinä samassa, mitä oli tehnyt ja lensi salamannopeasti putoavan pienen oravan alapuolelle ja nappasi hänet pehmeästi selkäänsä. Äitiorava katseli hyvin helpottuneena oksalta. Pikkuorava sen sijaan oli aivan haltioissaan. Hän ei oikeastaan ollut lainkaan tajunnut tilanteen vaaraa, hänestä oli vaan ollut hurjan hauskaa vähän lentää ja nyt hän oli vielä päässyt Lintuäidin selkään, mikä oli vielä hupaisampaa, sillä siellä ehti hyvin katsella maisemia ihan rauhassa ja pää mukavasti ylöspäin. Pian lintuäiti kuitenkin kaarsi takasin oksalle ja pikkuorava pääsi äitinsä halattavaksi.

Pikkuoravalle jäi kuitenkin aikamoinen palo lentää. Ja kävi myös niin, että Lintuäiti oivalsi, että oli oikeastaan aika kiva liidellä joku selässään. Hän ei ollut aikaisemmin ketään kyydittänytkään, sillä kaikki hänen omat poikasensa oppivat vuodesta toiseen heti lentämään ihan itse. Niinpä hän lupautuikin lennättämään pikkuoravaa, aina kun tämä tahtoi. Ja pikkuoravahan tahtoi oikeastaan joka päivä. Hänestä tuli myös linnunpoikasten paras ystävä, ja ajan myötä, kun pikkulinnut kasvoivat, pääsi pikkuorava myös kavereidensa selkään liitelemään ilmojen halki.

Ja koska lentäminen on oraville aika harvinaista puuhaa ja pikkuorava lensi totisesti paljon, annettiin hänelle nimeksi Lintuorava. Sen pituinen se.

Sivun viimeisin muutos: "2005-11-04 21:19:26 mtreinik"