Etusivu > Ihmiset > Vanhemmat
Emman sivut

Vanhemmat

Moni on esittänyt mielipiteensä siitä, näyttääkö Elli enemmän Marilta vaiko Mikolta. Voit käydä galleriassa katsomassa, kumman näköinen Elli mielestäsi on.

[Naurava Mari]

Mari Katriina Toivola

Olen syntynyt Helsingissä marraskuussa 1977. Lapsuuteni vietin Nummelassa ja sieltä muutin Etelä-Dakotan kautta Mikon kanssa asumaan Otaniemeen teekkareiden perhekylään. Opiskelujen päätyttyä muutimme Vihdin kirkonkylään Kirjavajoen varteen rivitalon päätyyn. Elämä täällä maalla on osoittanut olevansa juuri sitä, mitä me toivoimmekin.

Olen ammatiltani äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Valmistuin Helsingin yliopistosta suomen kielen laitokselta syyskuussa vuonna 2003. Suomen kielen lisäksi opiskelin yleistä kirjallisuustiedettä, kasvatustiedettä ja teatteritiedettä. Tämän lisäksi suoritin Emmaa odottaessani Teatterikorkeakoulun avoimessa yliopistossa teatterin ja draaman opettamisen apron, jota on joskus sopivan elämäntilanteen tullessa tarkoitus jatkaa eteenpäin. Töissä olen aina lasten odotuksien välillä ollut Helsingin normaalilyseossa Ratakadulla Johanneksenkirkon kupeessa. Kunhan lopullisesti selviän tästä minulle oikein mieluisasta äitiyslomien ja hoitovapaiden kierteestä, toivon saavani vakituisen äidinkielen ja kirjallisuuden sekä ilmaisutaidon opettajan paikan joltain yläasteelta tai lukiosta säädyllisen matkan päästä Vihdin kirkonkylästä.

Nykyään Ellin ja Emman hoitaminen täyttää suurimman osan päivistäni, mutta yritän pitää kiinni joistain omista harrastuksistani. Pidän paljon ystävieni tapaamisesta (Otaniemen ajalta periytyneet vakiporukan vaimoke-illat ovat yhä henkireikäni), lukemisesta, käsitöistä, sähköpostikirjeenvaihdosta sekä Internetistä. Mahdollisuuksien mukaan seuraan myös televisiosta muutamaa tv-sarjaa, elokuvia, kiinnostavia dokumentteja sekä hiihto- ja yleisurheilua. Tällä hetkellä yksi minulle mieluinen harrastus on myös rentoutuminen ja nukkuminen, sillä näitä ei aina kahden pienen tytön äidille liiaksi liikene. Koko perheen yhteisistä harrastuksista minulle ovat lasten kanssa touhuilun lisäksi tärkeitä matkailu, valokuvaus ja tyttöjen Internet-sivut.

Aikaani haluan viettää ennen muuta Mikon ja tyttöjen kanssa. Kotona ollessani päiväni kuluvat tyttöjen kanssa leikkiessä. Lähes joka päivä lähdemme johonkin kerhoon, puistoon tai ystäville kyläilemään, sillä meille kaikille tekee hyvää vähän päästä kotoa tuulettumaan. Tyttöjen mentyä nukkumaan alkaa minun oma aikani, jolloin Mikon kanssa juttelemme, käymme läpi päivän tapahtumia, ylläpidämme kotia ja rentoudumme ja teemme omia juttujamme. Nyt kun tytöt kasvavat kovaa vauhtia, on meidän myös helpompi välillä järjestää itsellemme vapaita iltoja tai öitä ja käydä vaikkapa elokuvissa, syömässä tai konserteissa sekä PK:n illanvietoissa.

Niinä aikoina kun käyn töissä, ovat viikot aika kiireisiä. Yritän töistä tullessani irrottautua kotipuuhiin ihan kokonaan pariksi tunniksi, jotta ehdin osallistua tyttöjen elämään. Illalla sitten Mikon tultua kotiin suunnittelen tunteja ja korjaan aineita. Päivisin tyttöjä hoitaa kotiin palkattu lastenhoitaja, mikä on järjestelynä sopinut meidän perheellemme upeasti.

Luonteeltani olen kaiketi aika avoin ja puhelias. Viihdyn hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja paikoissa. Minulle lasten kanssa kotona olo on todella rakasta aikaa. On hienoa olla paikalla, kun tytöt kasvavat ja kehittyvät. Tuntuu myös hienolta olla jollekin ihmiselle niin tärkeä kuin vanhemmat Ellille ja Emmalle juuri nyt ovat. Viimeisien vuosien aikana minusta on tullut äiti, vaimo ja opettaja. Elämä jossa voin olla näitä kaikkia, tuntuu parhaalta mahdolliselta. Juuri nyt on kuitenkin tärkeintä olla vaimo ja äiti.

[Vauva Mikko nauraa]

Mikko Tapani Reinikainen

Minä synnyin Naistenklinikalla Helsingissä 15. elokuuta 1977, päivää ennen kuin Elvis kuoli. Vietin elämäni ensihetket Helsingin Myllypurossa, mistä vanhempani muuttivat pian syntymäni jälkeen Nummelaan. Opiskeluajan asuimme Otaniemen teekkarikylässä, ja kesällä 2004 muutimme Vihdin kirkonkylään.

Valmistuin joulukuussa 2003 diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan osastolta. Neljä viimeistä opiskeluvuotta toimin osa-aikaisena tutkimusapulaisena TKK:n tietojenkäsittelyopin laboratoriossa. Nykyisin olen töissä Fifth Element -nimisessä IT-alan yrityksessä Pohjois-Tapiolassa.

Vapaa-aikaani vietän, paitsi perheeni kanssa, harrastaen musiikkia ja valokuvausta. Soitin monta vuotta pianoa musiikkiopistossa, mutta pianoharrastus on vähentynyt vain silloin tällöin omaksi huviksi soitteluun. Eniten aikaa vie lauluharrastus Polyteknikkojen Kuorossa. Laulamisen lisäksi olen viime vuosina toiminut myös PK:n hallituksessa.

Toinen pääharrastus, valokuvaus, voisi helposti niellä enemmän aikaa kuin siihen nyt on käytettävissä. Eniten olen kiinnostunut ihmisten kuvaamisesta. Silloin tällöin ehtiessäni kuljeskelen Helsingin keskustassa kameran kanssa kuvaamassa kiinnostavan näköisiä ihmisiä tai tilanteita.

Musiikin ja valokuvauksen lisäksi olen kiinnostunut monenlaisista aloista. Pidän kirjoista ja elokuvista. Olen halukas oppimaan kaikenlaista uutta ja kehittämään itseäni. Kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä, joten täytyy tehdä valintoja. Ellin ja Emman syntymän myötä perhe-elämä on noussut yhdeksi tärkeimmäksi elämänalueeksi, ja lasten kanssa uutta ja opittavaa riittää joka päivälle.

Mikon kotisivut

Sivun viimeisin muutos: "2005-10-14 22:47:50 mtreinik"