Etusivu > Tapahtumat > Joulut > Joulu 2003
Emman sivut

Joulu 2003

Aatonaatto

[Piparkakkuja a] [Piparkakkuja b] [Piparkakkuja c] [Piparkakkuja uunissa]

Juuri joulun alla Elli ja myös Emma olivat aika kovassa räkätaudissa. Ellillä oli myös korkea kuume. Aatonaattona päätimme piristää Elliä leipomalla pienen satsin piparkakkuja. Tyttö syöttötuolissa ihan jotakuinkin reippaasti puuhaan osallistuikin. Emman tehtävänä oli seurailla lattialla sitteristä. Päivällä kuvailimme vähän sohvalla poseeraavia neitosia. Emma sai ihan kyytiä, kun Elli lähes makasi hänen päällään! Vähän surkeilta tytöt kuvissa näyttivät, kipeät rassukat.

[Kirjan lukua] [Emma] [Elli] [Mikko ja tytöt]

Iltapäivällä ajelimme sitten Nummelaan. Ukki heitti Helsingistä tullessaan yhden keikan meidän kauttamme, sillä meillä ei yksinkertaisesti mahtunut koko joulu yhdellä kertaan Samaraan. Harjulaan tullessa Elli oli kuumelääkkeillä taas saatu aika pirteäksi, Mamin ja Ukin mielestä hän tosin oli aika kipeä. Me olemme jo turtuneen siihen, että Elli on puolikuntoinen. Harjulassa vietimme sitten rauhaisaa iltaa, lueskelimme tytöille ja Elli meni ajoissa nukkumaan. Emma sen sijaan sitterissä seuraili, kun porukalla saunan jälkeen yökkäreissä koko klaani koristeli joulukuusta.

[Mikko lukee Ellille] [Kinkun paistoa] [Mami ja Ukki viihdyttävät] [Kuuseen tahti]

Jouluaatto

Aatto alkoi perinteisesti Pauliinan herättämisellä. Minä ja tytöt raitayökkäreissämme pääsimme paraatipaikoille seuraamaan lahjojen avaamista. Synttäriherätyksen jälkeen Elli ja Emmakin löysivät joulukuusen alta tonttujen yölliset terveiset.

[Ukki] [Pauliinan herätys] [Raidalliset Mari ja Emma] [Tontun jättämiä aamulahoja]

Jouluaaton aamupäivää vietimme Reinikaisilla. Elli koristeli Papan ja Mummon kanssa joulukuusen, Mikko soitteli pianoa ja Emma torkkui ja joi rintaa minun sylissäni ja vieressäni sohvalla. Oikein rauhaisaa joulunviettoa. Tytöillä oli jo hienot jouluvaatteet päällä, sillä Ellillekin oli jouluvaatteita kertynyt sen verran, että aamupäiväksi riitti eri vaatteet kuin illaksi. Joulupuuroa söimme keskipäivän aikaan. Elli pääsi ensi kertaa oikean riisipuuron makuun, edellisenä jouluna Tutteli vielä valmisti Ellin puuron, sillä tyttö ei saanut syödä tavallisia maitotuotteita. Emma sen sijaan oli tämän joulun täysin äidinmaitolinjalla.

[Elli ja Mummo] [Elli ja Pappa koristavat kuusta] [Emma nukkuu]

Ennen Harjulaan lähtöä Elli pääsi vielä tutustumaan huiman hauskaan joululahjaan: Mummon ja Papan ystävä Anne oli tuonut tytöille sukulaislapsiensa vanhan lelupöydän. Siinä riitti palikoita, liikkuvia osia ja muuta tutkittavaa. Elli oli lahjasta oikein vaikuttunut. Päätimme pitää pöydän pysyvästi Enärannassa. Siellä sillä olisi tulevaisuudessa aina kiva leikkiä.

[Elli leikkii] [Elli leikkii ja Emma katsoo]

Mamilla ja Ukilla jouluateriasta selvittiin ihan kunnialla, vaikka ei kuumeisen punaposkisella Ellillä juuri ruokahalua ollut. Emma istui aterian ajan sitterissä. Vähän väliä torkahteleva Emma oikeastaan katseli tuolta maanrajasta koko ensimmäisen joulunsa. Aterian jälkeen alkoi odotus: Elli vehtasi syleissä ja jännitti kovin. Usein hän kävi Ukin tai Jannen sylissä studion ikkunasta tarkistamassa, joko Joulupukki näkyisi.

[Pukin odottelua b] [Pukin odottelua a] [Janne ja Elli ikkunassa]

Ja tulihan se pukki tonttuineen lopulta. Elli löysi itsestään ihmeesti jaksamista, kun Pukki kyseli apulaistonttua. Elli myös vähän epäileväisenä uskaltautui Pukin syliin ja otti Tonttutätiäkin kädestä. Myös Emma aseteltiin Pukin syliin ja Pukki muisteli, että ei ollut vähään aikaan näin pientä lasta sylisään pitänytkään... Elli pääsi pian avaamaan Pukin ojentaman paketin ja sieltä löytyi hieno kellopeli. Seuraavaksi Elli upeasti vähän säesti, kun Toivolan perhe yritti selvitä kunnialla tämänvuotisesta Joulupukki-laulusta. Vanhasta viisastuneena Ukki oli varautunut ja printannut kaikille sanat valmiiksi. Komeaa oli laulu, ja Pukki lupasi tulla taas ensi vuonna uudestaan.

[Emmai ja Pukki] [Elli ja Pukki] [Laulua käsi kädessä] [Säestäjä]

Sitten alkoi pakettien jako. Jokainen sai suuren vuoren vierelleen. Mari alkoi availla Emman lahjoja, samalla kun tyttö veti suuren osan aikaa sikeitä sitterissä. Loppuvaiheilla hänkin alkoi jo vähän heräillä katsomaan, mitä Pukki oli tuonut. Emma ei kyllä vielä paljon mitään joululahjoista tajunnut. Tänä vuonna olivatkin Pukki, vanhemmat, sukulaiset ja kaverit oikein innostuneet lahjaostoksille. Elli sai niin hurjan kasan toinen toistaan kivempiä paketteja, että tyttö ei oikeastaan ihan selvinnyt tilanteesta. Koko ajan tuli uutta uuden perään. Löydettyään yhdestä paketista kivannäköisen Armi-kirjan, Elli jätti kaiken sikseen ja pakeni Mamin syliin kuuntelemaan kirjaa. Liika on selvästi liikaa pienelle tytölle. Mikko ja minä laitoimme Ellin vielä avaamattomat paketit kassiin ja veimme ne odottamaan. Elli sai tänä vuonna liikaa lahjoja, vaikka uusina vanhempina emme sellaista vaihtoehtoa osanneet ottaa edes huomioon.

[Janne] [Emma pakettien keskellä] [Mami lukee Ellille] [Mami, Ukki ja Emma]

Kun Elli lukemisesta rauhoittui, aloimme esitellä hänelle muutamia kivoja saatuja leluja. Elli kulki pitkän tovin tarrakirja mukanaan. Hän tuntui pitävän ajatuksesta, että saisi kotona laittaa omiin kirjoihinsa Elli-tarran. Aika pian laitoimme väsynet ja uupuneeniloiset Ellin ja Emman nukkumaan. Oikeastaan vasta sen jälkeen Mari pääsi tutkimaan omien pakettiensa sisältöä. Lahjojen avaaminen jatkui rauhaisasti pitkän aikaa ja lopulta ryhdyttiin yökahveille ja joulutortuille. Jossain vaiheessa Ukki, Pikku-Mikko ja Janne kaivoivat myös kinkun uudelleen esiin...

Joulupäivä

Joulupäivän aamuna meidän perheemme oli arvatenkin ensimmäisenä hereillä. Nousimme yläkertaan, laitoimme kuuseen valot ja nautimme tunnelmasta. Emma joi rintaa ja Elli otti sylimaitoa. Luimme samalla uusia kirjoja. Sitten haimme eilen jemmatut vielä jäljellä olevat lahjat ja Elli availi niitä rauhallisesti ja nauttien. Nyt jokaisen paketin kohdalle pysähdyttiin ja mietittiin, mikä se on ja mitä sillä tehdään. Näin lahjojen saanti oli selvästi Ellille mieluista. Emma istua hihitteli sitterissä. Pitkän ihanan aamuhetken jälkeen yläkertaan kömpi Mami ja aamiasen laitto alkoi.

[Aamukirja] [Aamulahjoja] [Emma aamulla sitterissä] [Rauhaisa aamu]

Joulupäivä kului sisäpuuhissa, sillä tytöt eivät vielä olleet tarpeeksi terveitä näyttämään nenäänsä ulkona. Kävimme aamupäivällä myös uudelleen Reinikaisilla. Varsinkin Elli oli onneksi jo vähän paremmassa kunnossa ja jaksoi päivää ihan hyvin. Päiväunille laitoimme hänet Harjulaan, ja me muut söimme sillä väliin vierailulle tulleen Etta-mummin kanssa jouluaterian. Alkuillasta sitten sanoimme Harjulan väelle suuret kiitokset ja ajelimme kotiin. Ukki toi toisella autolla loput tavaramme samalla kun vei Etta-mummin kotiin. Illalla Mikon kanssa raivasimme kaikki tavarat paikoilleen ja valmistauduimme viettämään rauhallisen ja mahdollisimman tavallisen tapaninpäivän.

[Janne ja Hertta] [Lahjojen tutkimista kotona]

Jälkipyykkiä

Tämä joulu sujui olosuhteisiin nähden todella hienosti, ja me kukin nautimme siitä omilla tavoillamme. Toivottavasti kuitenkin seuraavana jouluna tytöt olisivat terveitä ja siksi reippaampia. Punaposkinen, kuumeinen Elli oli välillä aika sydäntäriipaiseva näky.

[Mami, Ukki ja tytöt jouluna 2003]

Päätimme myös Mikon kanssa, että koska ensi vuonna asumme Vihdissä, on meidän muutettava jouluperinteitä siten, että saamme enemmän rauhaa tytöille. Siinä missä kaksi aikuista selviää hyvin siitä, että joulua vietetään vaihtaen paikkaa koko ajan, ei se pienille lapsille ole niin helppoa. Totesimme myös, että lasten lahjojen määrää pitää rajoittaa. Nyt olimme itsekin koko syksyn ajan oikein säästäneet kaikki lahjaideat joulua varten ja toteuttaneet ne kaikki kerralla. Seuraavana vuonna yritämme tässäkin kohtaa olla viisaampia. Joulun tunnelmasta nauttii enemmän, kun ei ole koko ajan kiire seuraavaan paikkaan ja kun uudet kivat asiat eivät huku paljouden alle.

Tämän joulun onnistumisesta suuri kiitos Mamille ja Ukille. He onnistuivat moneen otteeseen rauhoittamaan menoa ja heidän avullaan tämä yrityksemme olla jouluna kaikkialla ja kaikille mieliksi ylipäätään onnistui ja tytöt saivat lämpimiä jouluelämyksiä. Ensi jouluksi mietimme tämän Marin ja Mikon opiskeluajalta peräisin olevan perheemme joulurytmin uudestaan.

Sivun viimeisin muutos: "2005-11-13 23:35:16 mtreinik"